Me kaikki rakastamme elokuvia, ihmeellisiä, kuvitteellisia maailmoja, jotka vievät meidät pois tästä arkisesta realismista, pois itsestämme…?

Mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että me katselemme elokuvia suurimman osan elämästämme, myös silloin kun emme makaa ruudun edessä?  Me luomme näitä kuvitteellisia todellisuuksia koko ajan itse, oman mielemme projektorin kautta.

Vanhanaikainen elokuva-projektori on laite joka heijastaa filmikelassa pyörivät kuvat, halki ilman leijuvana valo-virtana valkokankaalle. Vaikka sekä projektori että valkoinen kangas ovat kiinteitä objekteja, ei laitteesta kankaalle heijastuva kuva ole muuta kuin valoa.

Me ihmiset käyttäydymme sekä projektoreina, että valkokankaina toinen toisillemme. Me heijastamme toinen toisiimme piirteitä, joita emme syystä tai toisesta kykene ottamaan omiksemme. Ne voivat olla ns. negatiivisia piirteitä, kuten vaikkapa agressio, jonka olemme sysänneet ali-tajuntaan, varjoon, koska se ei ole tullut hyväksytyksi siinä ympäristössä, jossa olemme kasvaneet. Pidämme itseämme ehkä hyvinkin lempeinä ja vakaina, mutta jostain kumman syystä kuitenkin tuntuu, että joka puolella minne menemme törmäämme agressiivisuuteen toisissa, tai maailmassa yleisesti. Se on häiritsevää, se osuu johonkin, me kauhistelemme tätä agressiota ymmärtämättä, että mitä enemmän se meitä itsemme ulkopuolella ärsyttää ja vaivaa, sitä varmemmin se on piirre, joka meillä vaikuttaa varjosta käsin. 

Tiedostamaton varjo-materiaalimme heijastuu siis väistämättä toisista ihmisistä.  Elämä yrittää näin, raa`an kauniilla tavallaan, saada meidät näkemään ja integroimaan tämänkin puolen itsestämme, jotta sen ali-tajuinen ja siksi hallitsematon voima lakkaisi sabotoimasta elämäämme ja voisi muuntua voima-varaksi.

Me heijastamme toisiin ihmisiin myös positiivisia ominaisuuksia, jotka yhtä kaikki ovat varjossa, eli eivät ole tulleet vahvistetuiksi kasvu-ympäristössämme. 

Positiiviset projektiot tulevat eriyisen hyvin esiin kun rakastumme. Mitä nopeammin ja kiihkeämmin se tapahtuu, sitä varmempi voit olla, että projektiot ovat käynnissä! 

Ajatellaanpa hetki vaikka Tinderiä. Tuijotat luuria kädessäsi, sen näytölle heijastuu pikseleistä koostuva kuva, joka jostain syystä miellyttää sinua. 

Kuvan hahmo osuu juuri sinun sisäisessä rakenteessasi johonkin, piirteensä viestittävät laadusta, jota sinun olemuksesi halajaa lähemmäs, syystä tai toisesta. 

Kuvan alle on ehkä valikoitu sanoja. Olkoon ne sitten vaikka ”henkisyys”, ”kahvi” ja ”netflix”. Kolme kirjain yhdistelmää. Et voi mitenkään tietää tästä ihmisestä, jota et ole koskaan tavannut, näiden sanojen ja kuvien perusteella mitään, mutta hyvin nopeasti luot mielikuvan, jonka projisoit tähän tuntemattomaan. 

Ja sitten kun ehkä tapaatte, haet vahvistusta tälle projektiollesi. Poimit hänen eleistään ja puheistaan ne yksityiskohdat jotka hyväilevät tätä haavekuvaasi. Jonkun aikaa tämä ehkä toimii. Koet että tässä on nyt unelmiesi mies! Roikut kiinni fantasiassa ja sivuutat kaiken mikä ei myötäile sitä… Seksi voi olla aivan upeaa, koet vahvaa kemiaa, välillä tulee joku halju olo, joku tyhjyys siihen teidän väliinne, hätkähdät hetkeksi, mutta et saa kiinni mistä on kyse ja niin haluat unohtaa ja sivuuttaa koko asian.

Joku tässä ihmisessä on vaan niin ihanaa ja jännittävää ja samalla niin tuttua. Sehän on hyvä merkki, eikö?!

Vetovoima…. Tämä jännittävyys, kihelmöinti, hormonit juoksemassa veressäsi, kyvyttömyys asettua ja rentouttua ja samalla joku etäinen tuttuus tässä levottomuudessa, liittyy oman kokemukseni mukaan usein johonkin traumaattiseen ja käsittelemättömään tapahtumaan menneessä. 

Ehkä isä oli syystä tai toisesta poissa oleva? Ehkä tästä syystä haen jatkuvasti miehistä huomiota yhä edelleen aikuisena naisena? En kuitenkaan osaa olla rauhassa intimiiydessä, vaan olen jäänyt viettelemisen ja vietellyksi tulemisen luuppiin, koukkuun siihen jännitykseen; onko hän minun, vaiko eikö…?

Koska ytimessämme kuitenkin pyrimme eheyteen, koheesioon, me haemme meitä hajottaneita kokemuksia vastaavia tilanteita uudestaan ja uudestaan , jotta voisimme kohdata ne ja tulla kokonaisiksi. Ja niin kauan kuin haavamme on auki, emme tunnista omia todellisia tarpeitamme. 

Vaikka eteemme kävelisi henkilö täynnä puhdasta kultaa, valmiina olemaan turvallisesti läsnä, sitoutumaan ja vastaamaan pohjimmaiseen tarpeeseemme kokea rauhaa, turvaa ja yhteyttä, niin emme me edes vilkaise hänen suuntaansa. Hän on toden näköisesti mielestämme vain tylsä!

Olen itse ollut viimeisen kuluneen puoli vuotta juuri tällaisessa raa`an kauniissa ja haastavassa prosessissa, jossa elämä on suuressa viisaudessaan tehnyt minua tietoiseksi omista projektioistani, erityisesti suhteessani miehiin.

Ihastuin viime syksynä itseäni paljon nuorempaan mieheen.  Intuitoni, se hiljainen ja vakaa sisäinen tieto, kuiski kyllä heti, miten juttu tulee menemään, mutta en ollut valmis kuulemaan. Minun vielä avonaiset haavani tarvitsivat tämän kokemuksen, voidakseen tulla näkyviksi, ja luoja tietää, ehkä vihdoin parannetuiksi.. 

Minä en voi syyttää tätä miestä mistään. Hän ei vietellyt minua katteettomin lupauksin, ei valehdellut, pelaillut, päinvastoin, hän oli alusta asti rehellinen. Etenkin siinä, ettei hän halunnut olla ”vain minun”. 

Eli vaikka minulle tehtiin selväksi se rooli, joka minulla oli tämän nuoren miehen elämässä, ja päinvastoin, en kyennyt sisäistämään sitä.  Miehessä oli jotain niin kiehtovaa, vähäisistä vuosistaan huolimatta kypsää, ja minä, hyvin hienovaraisella tavalla, mutta kuitenkin halusin omistaa hänet! Salaisesti toivoin, että hän eräänä päivänä, kaikesta sanotusta huolimatta tulisi ja riisuisi saappaansa, juuri mun eteiseeni, pyyhkien maailman ja muiden naisten kotien pölyt niistä ja todeten; Saija, Olen sinun, en välitä ikä-erosta, en muista, olen tässä ja olen sinun.

Noh, nuo saappaat eivät koskaan jääneet minun eteiseeni. Ja kun projektion lumous ajan kuluessa alkoi hälvetä (niin kuin se väistämättä aina hälvenee)  aloin nähdä miehessä myös piirteitä, jotka eivät olleet osa tätä häneen heijastamaani kuvaa. Hän alkoi hahmottua eteeni realistisempana, puutteineen päivineen. 

Olin juossut aikani pää edellä suljettua ovea päin ja nyt pikkuhuljaa tajusin että päähäni sattuu! Minun oli pakko myöntää että suhde ei ollut sitä mitä haluan. Jännitys ja kihelmöinti alkoi olla kuluttavaa. Minun oli pakko myöntää että syvällä sisimmässäni kaipasin jotain ihan muuta.

Miten helppoa ja tyypillistä onkaan erota toista syyttäen?  Rankaista miestä siitä, ettei hän täyttänytkään meidän unelmiemme prinssin saappaita? Ja sitten siirtyä eteenpäin, avata Tinderi ja alkaa etsiä seuraavaa, johon liimata illusionsa..

Mies oli kuka oli. Olleellisempaa on se, kuka minä olen!

Nyt minulla oli loistavat tilaisuus tutkia näiden kipeiden eroamiseen liittyvien tunteiden kautta itseäni. Ja kas, kohtasin pienen tytön, joka yhä elää hyvin aktiivisena, minun, keski-ikäisen naisen olemuksessa, varjopuolella. Tämä pieni tyttö on jäänyt kaipaamaan maskuliinin totaalista läsnäoloa, nähdyksi tulemista, kokemusta: Minä olen ensimmäinen.

Tämän sisäisen lapsen tarve on ihan validi, mutta me emme voi palata menneeseen, emmekä me voi vaatia kenenkään aikuisen kumppanimme käyttäytyvän vanhempanamme. 

Mies ei voi olla isäni. Eikä isäni ole tehnyt minulle muuta kuin parhaansa omista lähtö kohdistaan. Minun itseni tehtävä aikuisena naisena on rakastaa tätä sisäistä, tarvitsevaa pientä tyttöä. Minun itseni on tarjottava hänelle se maskuliininen tuki ja turva, jotta hän voi päästä varjoista valoon ja rauhaan, ja minä voin astua kypsään Naiseuteen, jossa sallin itselleni juuri niin tyydyttävän rakkauden kuin ansaitsen!

On oleellista katsoa myös, mihin piirteisiin me toisessa ihastumme, koska usein nämä viittaavat niihin positiivisiin ( Sielun) ominaisuuksiimme, joita emme syystä tai toisesta ole kyenneet integroimaan.

Kun sitten mietin niitä piirteitä, joihin koin tässä kohtaa ihastuneeni, muodostui lista:  

Rehellisyys, kyky rajan vetoon, keskittymis-kyky, luovuus..

Kaikki nämä piirteet saattavat ihan faktisesti ollakin ihastukseni ominaisuuksia, tai sitten eivät, tämä asia olisi tietenkin pitemmässä parisuhteessa paljastunut. 

Mutta mitä ne oikeasti ovat, niin minun sielullisia ominaisuuksiani, niitä maskuliinisia ominaisuuksia, joita tarvitsen kipeästi, voidakseni naisena toteutua oman missioni kanssa tässä elämässä!

Feminiini energia on luovaa, mutta hyvin villiä, kuin pelloille tulvehtiva joki, joka leviää sinne tänne. Maskuliini energia toimii kuin tulva-aidat, jotka rajaavat valtavan voiman tiettyyn suuntaan. Maskuliini energia luo säiliön, jonka kautta feminiini luovuus saavuttaa yleisönsä, maailman.

Jouduin myös huomaamaan, kuinka helposti naisena alan käyttää luovaa seksuaalista energiaani miehen ”metsästykseen”, sen sijaan että käyttäisin sen puhtaasti luomiseen, kirjoittamiseen, uuden kurssin suunnitteluun.. toisin sanoen, oman missioni toteuttamiseen.

Tähän meitä on myös vahvasti  ehdollistettu.. Että me naisina jäämme tyttöyteen, joka haaveksii pystyvästä miehestä, joka tekee ja toteutuu maailmassa, ja joka haluaa meidät! Täten juomme ikään kuin hänen luovuutensa virrasta, pienen pieniä huikkia, jotka eivät mitenkään voi tyydyttää janoamme itsenämme toteutumiseen. Tyttö-energiaan jämähtäessämme seksuaalinen energia suuntautuu ulkonäköön, seksikkäänä olemiseen, miehen viettelyyn sen sijaan, että antaisimme sen kulkea lävitsemme, vahvan sisäisen maskuliinin tukemana, kannustamana ja näin se voisi aktualisoitua maailmaan;  Palveluina, taiteena, ravintona, huolen pitona!!

Minä siis kiitän sydämeni pohjasta tätä nuorta kaunista miestä, että hän toi elämääni tämän puhdistavan myrskyn, että hän osui särkyneeseen sydämeeni. Peili on paljon kirkkaampi nyt, sydämeni ehkä vähän kolhiintunut, mutta entistä enemmän elossa! Ja mikä parasta luovuuteni liikkuu ja virtaa taas. Tämä kirjoitus, yli puolen vuoden tauon jälkeen, itsessään osoitus siitä.

Kannustan tutustumaan Jungilaiseen teoriaan Animasta ja Animuksesta sekä varjotyöstä jos tämän tekstin aiheet resonoivat. Toinen upea uran uurtaja on Marion Woodman, Jungilainen terapeutti, kirjailija ja Pyhän Feminiinin energian sanan saattaja ja kehollistaja

Mikäli holistinen ( keho-mieli-sielu) työ ja matka kypsään, arkkityyppiseen naiseuteen kutsuu, tutustu tähän luotsaamaani kolmen itsenäisen retriitin kokonaisuuteen Viisas Nainen https://elamankehto.fi/viisas-nainen/